tiistai 8. maaliskuuta 2011

Saksan astutusreissu pähkinänkuoressa


Kuva tulevista vanhemmista, Pyry vasemmalla ja Armagnac oikealla.

Niinpä se sitten kävi että Pyry aloitti ne kauan kauan odotetut juoksunsa jonka seurauksena pääsimme Saksan reissulle. Pyryn sulhaseksi oli valittu kovalla pähkimisellä hieno saksalainen uros nimeltään Armagnac von Scathach. Armagnacin sisko Akany on Suomessa, ja tämän koiran nähneenä ja kuultuani paljon juttuja uroksesta olin enemmän kuin tyytyväinen urosvalintaan. Ja olihan se kauniskin kuin mikä. ;)
Niinpä me Niinan kanssa pakkasimme laukkumme ja suuntasimme kohti Eurooppaa, molemmat koirat takaboksissa kurkkien. Usvakin pääsi siis mukaan sillä olimmehan menossa aivan sen kasvattajan (joka asuu siis Itävallassa) lähelle, joten ilman muuta halusimme antaa Mariolle mahdollisuuden nähdä kasvattiaan joka asuu täälä kaukana Suomessa. ;) Edellisen kerran hän oli nähnyt Usvan IPO:n MM-kisoissa 2010 kun oli siellä kisaamassa Usvan isän Aik of crazy Grubers:in kanssa. Eipä siis muuta kuin kapsäkit autoon ja matkaan.

Laivalla oltiin 28h kerralla suuntaansa, onneksi meillä oli varsin kodikasta pikku hytissä kahden belginroikaleen kanssa. :D Sänkypaikoista käytiin keskuteluja ihmisten ja koirien kesken kuka saa nukkua ja missä. Loppujenlopuksi tehtiin kompromissi ja nukuttiin koirien kanssa yhdessä, Usva valloitti Niinan punkasta puolet ja Pyry mun. Ei ainakaan palelemaan päässyt siinö miehityksessä.. ;)
Maihin päästyämme kello 21.00 aikoihin alkoi yli 9h ajo majapaikkaan. Keskellä yötä ajeltiin pitkin autobaanoja. Tai Niina ajoi ja mä yritin esittää olevani hereillä vaikka en juuri mitään matkasta muistakaan.. ;) Välillä pysähdeltiin kahville ja yhdet unetkin otettiin autossa kun alkoi jo niin uni painaa. Loppujen lopuksi päästiin päämäärään ehjänä, siellä mentiin heti suihkuun (tai yritys oli hyvä, kunnes huomasin ettei suihku toiminut!) ja nukkumaan. Tunnin unien jälkeen oli sitten ekan astutuksen aika. Uros saapui paikalle omistajansa Carmenin kanssa. Pyry hengaili vapaana majapaikan pihamaalla ja Armagnac päästettiin autosta. Pyry ei ehtinyt kissaa sanoa kun Armagnac juoksi suoraan takaapäin sen luo ja alkoi astua! :D Pyry yritti kertoa herralle hieman kohteliaisuussääntöjä ettei sitä noin vaan hypitä selkään, mutta sen verran hyväntuoksuinen likka kai jo oli kun uros vähät välitti sen murinasta ja jatkoi astumistaan. Pyry hieman hölmön näköisenä seisoi hetken kunnes sitten rentoutui. Loppuastutus menikin sitten ihan ohjekirjan mukaan. ;)

Seuraavana päivänä oli seuraava astutus joka meni jo ihan täydellisesti. Pyry tarjoili itseään heti kun näki Armagnacin lähestyvän, mutta nytpä herra otti hieman iisimmin ja yritti hieman leikittää neitoaan. Mutta minkä siinä voi kun toinen peruuttelee naaman eteen ja tyrkyttää itseään, eihän siinä pieni koirapoika voi muuta kun tehdä mitä vaisto sanoo.. ;) Eli ei siinä erityisemmin leikitty, Pyry teki selväksi mitä varten täälä ollaan ja koko astuminen ensitapaamisesta nalkin loppumiseen oli ohi noin 20 minuutissa! :D Nopeaa ja varsinkin varmaa toimintaa molemmilta. Koska astutukset olivat sujuvia ja nopeita, ehdimme tehdä paljon muutakin mm. shoppailla, käydä jäljellä jne. Saksassa kun oli jo täysi kevät ja ruoho kasvoi, mikäs siinä oli jäljestellessä lämpimässä kevätauringonpaisteessa. :) Uroksen omistaja Carmen oli erittäin vieraanvarainen ja käydessämme tutustumassa Armagnaciin myös kotioloissa, saimme syödäksemme ja juodaksemme enemmän kuin napa veti. :)

Seuraavana päivänä oli taas astutus joka sujui myös kuten edellinen; nopeasti, varmasti ja kaikin puolin mallikkaasti. Molemmat selvästi ymmärsivät mitä varten oli tuoksuva koiraneito raahattu kosioretkelle niin kauas kotimaastaan asti. ;) Siinäpä oli sitten hyvin aikaa lähteä Itävallan kautta Sveitsiin treenamaan puruja Usvan kasvattajan Marion kanssa. Sveitsiin menimme Itävallan sijaan sen takia kun Marion treeniryhmällä on treenipaikka Sveitsin puolella lähellä Itävallan rajaa. Olimme aivan Itävallan rajalla jo Saksan puolella ollessamme joten kolmen maan reissu vei meidän majapaikalta Sveitsin purupaikkaan noin 45min. Voi siis sanoa että nähtiin samalla reisulla kolme maata. :D Treenimaisemat olivat upeita! Siellä vuorien keskellä oli mahtavaa treenata puruja ja tottista! Mario oli erittäin tyytyväinen pikku-Usvaan ja sen ominaisuuksiin. Hyvin olimme kuulemma maalimiehemme kanssa vieneet Usvaa eteenpäin. Erittäin mukavasti neiti puri ja saalisti, vartioinnissakin oli ihan tosissaan. Usvasta tulee viä mainio suojeluhurtta. :)

Kolmesti Pyry siis astutettiin matkan aikana, nyt sitten vaan odotellaan lopputulosta. :) Sormet ja peukut pystyssä!!! Jospa Pyry menee kuten viime pentujen aikana "ihan oppikirjan mukaan" ja alkoi kolmannella viikolla saada aamupahoinvointia ja vähäistä syömättömyyttä. Niitä odotellaan nyt seuraavana. :)