tiistai 16. syyskuuta 2014

Kisoissa onnistumisia sekä tietty epäonnistumisia...

Onpas tässä nyt touhuttu taas kaikkea, elämä on koirapainotteista jo niin että kotona välillä kysellään näkeekö mua enää ollenkaan kotona. Lohduttelen ukkokultaa että kohta kisat loppuu ja voin ottaa taas vähä lunkimmin tän treenailun. Lisäämättä totista faktaa "jos osaan". ;) Minkäs sille tekee kun tää koirailu on niin hauskaa!

Ekana tietysti pitää kertoa että Usvan pennut oli ja menikin jo. Se synnytti 10 hyvin temperamenttistä kiukkupussia. :D Kaikille oli ihanat harrastavat  kodit odottamassa ja tätä kirjoittaessani pikku terroristit asuvatkin jo omissa kodeissaan 9 viikkoisina. Jakauma oli 4 urosta 6 narttua. Itsellä nosti pentukuume kovasti päätään koska näissä pennuissa olisi "kaikki mun koirat" mutta järki puuttui peliin. Onhan tässäkin laumassa jo huoltamista ja varsikin treenaamista kun on kaksi nuorehkoa kisakoiraa jo. Mutta muutaman vuoden päästä asia on taas ajankohtainen.

Keron kanssa ollaan kisattu tokossa ja haussa. Tokokisoista tuli molemmista alokasluokan kokeista ykköstulokset hyvin pistein (194p ja 188p) ja saatiin koulari TK1 kun viime vuodelta oli jo yksi ykkönen taskussa. Niistä on turha puhua enempää, toko on tokoa ja pk-koiralta ne liikkeet nyt yleensä menevät ihan hyvin. Ainoa mikä tokopuolessa ärsyttää on seuraaminen. Toisessa kokeessa saatiin seuraamisesta vain 8,5 kun se oli kuulemma "liian intensiivistä ja tiivistä". :D Koira siis ei missään kohtaa estänyt,painanut tms. Noh, tää on tätä.

Ekassa voittajaluokan hakukokeessa käytiin Keron kanssa Raisiossa belgien rotumestaruuksissa. Joukkueellemme napsahti kultaa (Nokian nopsat) mutta me Keron kanssa löydettiin vaan 2 äijää kun kolmessa sadassa oli iiiiiihana lammikko jonne tuo uimamaisteri samantien lumpsahti uimaan kun alkoi jo tassu vähän painaa siinä vaiheessa, ja eipä se sieltä pois tullut. :D Saatiin 112p maastosta. Esineet meni hyvin, 28/30 ja tottis 93p. Tottikseen olin erittäin  tyytyväinen samoin esineisiin. Noh, tuli kokemusta ainakin ja tiedetään mitä treenata. ;) Ilman tulosta jäätiin siis sillä kertaa.

Toinen voittajan hakukokeilu oli viime viikonloppuna piirinmestaruuksissa. Ekana mentiin maastoon josta löytyi hyvällä työskentelyllä 2 äijää. Taas kävi meidän kompastuskivi eli kolmessa sadassa oli syvä oja jonne tuo elikko jäi mulikoimaan liian pitkäksi aikaa ja aika loppui kesken ekaa kertaa! Noh maastosta saatiin kuitenkin 122p joten jatkoin esineille. Maaston minimipistemäärähän on yhteensä 150p eli esineiltä oli tultava vähintään se 28p että saa tuloksen. Menin hivenen kakka jäykkänä esineille, mutta Keropoika napsi esineitä tarkasti ja nopeasti ja pian mulla olikin kolme esinettä kädessä. Saatiin esineiltä siis tasan se 28p! :D muutama piste lähti ohjaajan työskentelystä; En osannut lukea ruutua ja lähettelin koiraa mistä sattuu ja vaikka se oli hakenut jo oikean etukulman, roiskin sitä sinne aina vaan uudelleen. Kuten tuomari sanoi, onneksi koira on fiksumpi kuin omistajansa ja poimi esineet silti varmasti muualta ruudusta vaikka omistaja painottaa vaan oikeaa etukulmaa.... Hups... :D

Maastojen jälkeen palattiin kentälle tottikseen. Se olikin sitten melkoista... Kisapäivä oli hyvin suunniteltu ja sujunut vauhdikkaasti, joten maastojen ja tottiksen väliin ei jäänyt paljon lepoaikaa. Kero oli aika naatti kun menin hakemaan sitä tottikseen ja nukkui ihan sikeää unta peräboksissa. Sieltä sitten äkkiä koira pissalle ja vähän herättelin sitä, mutta huomasin kyllä että poika oli aika väsynyt kun mentiin kentälle. Me suoritettiin ekana liikkeet. Seuraaminen meni hyvin ja se on Keron vahva liike, mutta se viimeisin terä ja voima siitä puuttui. Jäävissä istuminen meni seisomiseksi. Muuten oli ihan hyvää tottista mutta tasamaanoudossa Kero lähti kapulalle hyvin, mutta KÄVELI takasin. Muistakin noudoista puuttui voima ja nopeus. Eteenmenossa Kero kaarsi paikkamakuumerkeille plus että sen tampio omistaja tässä vaiheessa huusi jonkun ihme alitajuisen käskyn "täällä"... Älkää kysykö mistä se tuli, joku hakumetsässä päälle jäänyt paniikkikäsky varmaan. Noh summa summarum, pisteitä heltisi 79. Paskimmat tottistpisteet ikinä! :D Mutta kuten hakuryhmäläisille maaston jälkeen sanoinkin, mennään minimipisteillä sit loppuun saakka. Kuitenkin saatiin koulaki HK3 ja se oli mun tän vuoden viimeinen tavoite Kerolle sekä myös jaettu piirinmestaruus pronssi! Eli Keropoika saa nyt jäädä ansaitulle kisatauolle ens kesään asti (ellei sen sekopää omistaja sittenkin keksi sille jotain) ja vaan treenailla. Usvalle onkin sitten vielä tälle vuodelle koitoksia suunnitelmissa.. ;)

Pyrymummokin vielä tuossa porskuttaa. :) Välillä sillä on ongelmia selkänsä kanssa (sitä ei tiedä onko lihaksissa, luustossa vai joku vanha tömäri tms) ja kipulääkettä se popsii aina tarvittaessa. Kipukohtaukset on välillä aika hurjiakin ja on käynyt mielessä että koskahan sen aika on. Toistaiseksi sen kunto on kuitenkin suurimmilta osin hyvä ja mieleltään se on todella virkeä mummo että toivottavasti se tuossa köpöttelee meidän ilona vielä hyvän aikaa.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kerolle HK2 ja Usvan masun kasvattelua :)



Noniih, käytiin Keron kanssa hakuilemassa Nokialla HK2 verran. Meni todella hienosti, on se pähee tuo pikkumies! Hyvä meidän tiimi! :) Tuomarina kisoissa oli Tapio Toivola. Tottiksella alotettiin ja se meni todella mukavasti, ei ollenkaan liikevirheitä. Pisteitä tuli 96/100. Pistevähennykset tuli tasamaanoudon hitaahko palautus (mistä se nyt tuonkin keksi?? No, tiiätte mitä me ollaan nyt reenattu lähiaikoina... heh). Muuten liikeet olivat erinomaisia. Itse olin erityisen tyytyväinen eteenmenoon (HK1-kisassa ei onnistunut kunnolla) jossa nopea eteneminen ja kerrasta lässähti hienosti maahan. :) Nouto oli itselle pieni pettymys mutta pitäähän sitä reenattavaakin olla!

Esineillä Kero oli ihan omituinen, saatiin silti pisteitä 27/30. Ekaksi lähetin sen oikeaan etukulmaan josta Kero lähti tekemään hyvää laatikkoa vasemmalle. Se sai selvän hajun esineesti mutta ei poiminutkaan sitä vaan jatkoi matkaa! :O Sitten löytyi toinen esine jonka palautti hyvällä vauhdilla mutta palautus oli kaikkea muuta kuin korrekti. Ellei korrektina pidetä sitten lapsen crocks-kengän (miten iiiihana materiaali koiran mielestä!) mussuttamista täydellä sydämellä! :D Palautin sitten tuomarille "hieman" räkäisen ja kärsineen kengän... ;) Toinen esine olikin hyvä ja nopea eikä siinä ollut huomauttamista. Voi tuota pikkumiestä. :D Yeitä siinä nyt sit olla fiksua kilpailijaa kun mua rupesi niin naurattamaan se ihastus Keron silmissä kun se mynttäsi crocksin syvälle suuhunsa ja alkoi jauhaa tätät ihanaa "purkkaa" antaumuksella. :P

Haku sitten menihin ihan melkein niin hyvin kuin voin kuvitella. Eka ukko löytyi oikeasta etukulmasta ekalla pistolla. Erinomaiset haukut ja hyvä hallinta. Muutama tyhjä pisto ja toinen ukko löytyi oikealta puolen kivenkolosta puoliksi piilosta. Tällä kertaa Kerolla oli ollut erinomainen ilmaisu ilman mitään sikailuja ja liian lähellä olemista. Ainoa oli taas tämä räkä-homma eli maalimiesparka oli kurrutettu valkoisella kuolalla kun pikkumies mouskutti lähellä ja melkoisen innokkaasti. :D
Kolmas ukko oli vasemmalla roskiksessa muutaman tyhjän jälkeen. Kero alkoi olla vähän väsynyt jo (ilma oli kuuma ja hiostava) joten ilmaisu pätki ekaa kertaa. Lähdin juoksemaan metsään ja kun olin juossut koiraa kohti vähän matkaa, Kero lakkasikin haukkumasta hetkeksi. Seisoin metsässä odottelemassa (ihme kyllä olin lukenut jopa sääntökirjasta säännöt edellisenä iltana tottakai ennen koetta ja ainoa mitä niistä muistin oli sääntö ettei ohjaaja saa edetä ilmaisulla jos koira pitää taukoa!) pitkiltä tuntuvan hetken (oikea aika oli ehkä 5s) kunnes Kero alkoi taas haukkua ja etenin taas. Pysähtyäkseni jälleen kun Kero piti taas tuskaisen pitkältä tuntuvan tauon ilmaisussaan. Onnekseni se alkoi pian taas ilmaista ja nyt ehdin maalimiehelle asti. Joka ukolla oli erinomainen hallinta ja pisteitä tulikin 168/170. :) Olin todella tyytyväinen. Mun rakas pikkumies on niin mahti hakukone!

Usvakin alkaa olla pina synnytyskunnossa, lasketttuun aikaan on viikko. :) On se iso! Maha on ihan pinkeä jo nyt mitä se onkaan sitten kun itse h-hetki on käsillä??? Toivottavasti kaikki menee hyvin! Mun pikkutyttö lähtee "laitokselle" huomenna, kauhea ikävä tulee meidän omaa pikku-pelleä.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kertun hakukorkkaus ja muita touhuja

Noniin, pääsihän se pikkumieskin "isojen poikien hommiin". Eli eilen huhkittiin melkoisen lämpöisessä säässä Keron haku-uran korkkaus Nastolassa ja saatiinkin titteli HK1. :) Kaikki meni kyllä niin hienosti että olen vieläkin niin tyytyväinen pikkumiehen suoritukseen! Oikeastaan en olisi parempaa suoritusta voinut edes vaatia.

Eka tehtiin tottis: Nostatin Keron ja seurautin kentälle. Ekana olimme paikallamakuussa jota jännitin vaikkei Kero ole ikinä sieltä noussutkaan. Se meni ihan nappiin ja tuomari sanoi että siellä se oli maannut tasan siinä asennossa mihin läsähti käskystäni ja maannut hyvin rauhallisesti asentoa vaihtamatta. Kun tuli meidän suoritusvuoro muihin liikkeisiin Kero oli erittäin hyvässä mielentilassa yhä ja istua nakotti herpaantumattomassa katsekontaktissa kun toinen siirtyi paikallamakuuseen. Seuraaminen meni oikeastaan niin hyvin kuin voi kuvitella; sen katsekontakti ei herpaantunut kertaakaan paitsi yhden ainoan kerran kun suuntasimme kohti henkilöryhmää se vilkaisi hyvin nopeasti eteenpäin että "jaa tää on tää juttu" mutta siirsi hyvin nopeasti katseensa takaisin minuun. Sen seuraamispaikka oli hyvä eikä se painanut tai edistänyt. Saatiinkin seuraamisesta erinomainen.
Liikeestä istuminen meni myös nappiin, istuminen oli kuulemma nopea ja seuraaminen hienoa, saatiin erinomainen. Maahanmeno ja luoksetulo oli myös erinomainen, ei huomauttamista; Kero meni nopeasti maahan, tuli täyttä laukkaa ja suoraan eteeni törmäämättä.Siitä myös erinomainen.
Tasamaanoudossa ei huomauttamista, ei myöskään hyppynoudossa. 

A-esteellä taas menikin sitten niin ja näin. Heitin kapulan vinoon ja mietin hetken otanko heiton uudestaan ja päätin sitten että en. No Kero lähti hienosti hakemaan kapulaa, otti sen nopeasti mutta sitten se sattui näkemään minut ja oli niin vinossa tulossa esteeseen nähden että päätti sitten kiertää esteen! Perkule! :D Siitähän niitä pisteitä sitten alas ropisi. Eteenmenossa valmisteleva osuus erinomainen mutta kun olisi pitänyt lähteä etenemään Kero oli hieman hukassa, otti muutaman laukka-askeleen, kääntyi mua kohti, pyöri muutaman voltin ja sitten lähti etenemään mutta ei niin määrätietoisesti kuin olisi pitänyt vaan hieman hidastellen kun ei tainnut olla ihan varma oliko se tekemässä oikein. Maahan heittäytyi heti käskystä siihen missä oli menossa mikä oli hienoa. Tuosta etenemisestä sitten taas tietenkin napsahti pistevähennyksiä. Kokonaisuuteen olin erittäin tyytyväinen sillä Kero oli koko suorituksen erinomaisessa mielentilassa eikä mikään häirinnyt sen keskittymistä eikä katsekontaktia. :) Tuomari kehui kovasti kuinka meillä on korkea koulutustaso, tekemistä oli hieno katsella ja koirasta loistaa koko ajan ilo tehdä töitä. Hyvä meidän tiimi! :) Tuomari oli kuulemma ennen A-estettä toivonut mielessään että voi ekaa kertaa antaa alo-luokan koirakolle tottiksesta täydet 100p mutta sitten omistaja kämmäsi koko jutun. :D Pisteitä tupsahti siis kokonaisuudessaan 90.

Sitten hetken odottelun jälkeen siirryttiin esineille. Kero lähti ruutuun iloisesti laukaten, pysyi hyvin alueella mutta meni yhdessä kohtaa yli (siitä kuulemma moni muukin koira oli mennyt yli) ja en itse reagoinut riittävän nopeasti siihen vaan annoin sen liian kauan painatella yli alueesta. Esine löytyi hyvin toisella lähetyksellä joten pisteitä tuli 28/30 kun omistaja kuulemma taas sähläsi. :D

Viimeisenä oli itse haku. Nostatin Keron kun kuulin että saadaan siirtyä odotusalueelle ja ukko olikin hyvässä mielentilassa kun tultiin ilmoittautumiseen. Lähetin ensiksi oikeaan etukulmaan sillä tuuli sieltä. Ei löytynyt ukkoa. Sitten lähetin sen vasempaan etukulmaan ja kohta alkoikin kumea haukku raikua. Maalimies löytyi umpipiilosta ja Kero tuli hyvin hallintaan ja oli ollut korrekti piilolla. Ainoa moka oli kuulemma kun minä sitten menin ja rytistin siitä metsän suurimmasta risukosta koiran luo kun se ilmaisi löytöä ja koira vilkaisi minuun kun tulla rymistelin sitä kohti. Eihän sitä risukkoa nyt voinut kiertää vaikka tilaa oli vaikka kuinka vaan piti juuri siitä kuivimmasta risukosta painattaa läpi... ;) Olisin minäkin koirana kyllä vilkaissut että mikä norsulauma sieltä tulee, semmoinen meteli lähti omistajasta. :P

Sieltä palattiin hyvässä hallinassa keskilinjalle ja lähetin koiran taas oikealle, ei löytöä. Sitten taas vasemmalle, ei löytöä. Tosin kutsuin sen mielestäni kyllä ihan liian hätäiseen pois pistoilta. Sitten taas lähetin sen oikealle, ei löytöä. Tässä Kero palasi hieman edelliselle pistolle mutta korjasi nopeasti. Sitten lähetin sen taas vasemmalle ja kohta alkoi taas haukku kuulua. Maalimies istui kannon takana: vaatteet oli täynnä valkoista vaahtoa ja Kero oli haukkumassa melkoisen lähellä tyttöparkaa. :P Kero tuli hyvin hallintaan ja tuomarin kysyessä koskiko koira tyttö vastasi "ei mutta on se kyllä pelottavan painostava". Tästä tuomari sanoi arvostelussa että "itse tiedät haukkuuko se vain noin lähellä painostaakseen vai onko se oikeasti aggressivinen" No ei todellakaan ole aggressivinen, se vaan tykkää "hieman" painostaa. ;) No mutta eipä siinä ollut huomautettavaa kun ei ollut koskenut ja muutenkin oli ollut korrekti. Ainoat kaksi pistettä täysistä lähti siis siitä "kun omistajan piti rymistää kuivasta puskasta läpi jolloin koiran katsekontakti maalimieheen häiriintyi hetkeksi." Muuten koira teki kuulemma hienoa työskentelyä jota ei ollut huomauttamista ja oli erinomaisesti hallinnassa. Pisteitä siis 168/170. :)

Kokonaisuudessaan kisat oli hieno kokemus ja mun luotto senkun vaan nousee tuohon elukkaan kuinka mainion luotettava harrastuskaveri se onkaan! Mun rakas pikkumies! Moni ihminen tuli onnittelemaan hienosta tottiksesta sekä kyselemään että mikäs koira se tämä hienoluonteinen komistus on. :) Off Line's:ille mainosta. ;) Tästä on erittäin hyvä jatkaa kisoja kakkoseen ja tokoilemaan joista tavoitteet siis tälle kesälle on vielä HK2 ja TK1. Miksei tokossa avoimeenkin jos vaan omistaja jaksaa. No aika hyvin se on nyt toistaiseksi ainakin  jaksanut... :D


torstai 27. helmikuuta 2014

Päivityksiä pitkästä aikaa... :D

Johan siitä edellisestä kirjotuksesta on kulunu se rapiat 7kk... Aktiivista tää mun blogin pito välillä. :D No mutta harvoin kirjoittaessa on se hyvä puoli että on sit jotain kirjoitettavaakin. ;) Eli ei muuta kuin asiaan!

Isoin juttu koirien suhteen oli Usvan viime vuoden valioituminen IPOsta! Pikkuneiti repäisi neljästä 3-luokan kokeesta ne vaadittavat ykköstulokset ja syksyllä likasta tuli siis KÄYTTÖVALIO!! Ikää neidillä oli silloin rapiat 3v joten nuorna vitsa väännettävä vai miten se meni.. ;) Tosin tuo on pennusta asti ollut unelmahelppo koulutettava nopean oppimiskykynsä ja ohjaajapehmeytensä takia. Sen kanssa ei ole joutunut ikinä vääntämään, toistamaan ja tappelemaan. Kun sille saa jonkun asian opetettua, neiti tekee sen melko luotettavasti aina. Melko-sana sen takia että elukka se tuokin on ja on sekin muutaman kerran keksinyt myös hatusta melkoisia ylläreitä joita mä en oo osannut muuta kuin katsoa monttu auki ja ajatella että "mistä se tuon nyt keksi?!". :D Mutta tylsäähän se olis jos nuo koneita olis, itsehillintääkin kun pitää opettaa (siis omistajalle myös!).

Keron kanssa käytiin joskus syksyllä tokokokeessa ALO-luokassa hakemassa 2-tulos. Kaikki meni hienosti ja kymppejä sateli mutta kahdesta liikkeestä tuli 0 kun seisomisessa Kero istui ja maahanmenossa muistaakseni myös istui. :P taas näitä "ei se kotona ikinä"-tilanteita... Eikä muuten ole kokeen jälkeenkään noita virheitä tehnyt! Noh mutta positiivista oli että vaikka kahdesta liikkeestä tuli 0, yhteispisteitä tuli kuitenkin 158p ja harmittavat 2p vajaaksi ykköstuloksesta. Mutta uusia kokeita on jo kurkittu joten ei muuta kuin uutta putkeen! :) Hienoa oli nähdä että Keroa ei tippaakaan kiinnosta ympäristö, muut koirat, ihmiset tms hulina koepaikalla. Kun mennään töihin, mun kasvot on ainoa asia mitä mun rakas pikkumies näkee ja sen vietti ei palkattomuudesta muuta kuin nousee! Se on kyllä niin luotettava tuossa suhteessa, paikallamakuussakaan mun ei oo tarvinnu ikinä tehdä töitä siihen että sen keskittyminen olisi herpaantunut minusta (kuten vilkkaan Usvan kanssa jolla se ei ole hyvä vieläkään) kun mun pikkumies tuijottaa ryhdikkäästi mutta varmasti mua vaikka nytkin kokeessa paikkamakuurivissä yksi koira alkoi haukkuen ryömiä eteenpäin ja sai muut urokset vierellään mölyämään ja levottomiksi mutta siellä se mun Kero vaan möllötti. :) hieno poika!

2014-vuodelle tavoitteena on tokokeita Kerolle ja hakukoekin, Usva saanee siirtyä pikkuhiljaa muihin lajeihin suojelusta mm. hakuun ja metsäjälkeen mun oman ipo-motivaation ja peltojen puutteen takia. Suojelu on hieno laji mutta sitä kun on veivannut nyt sen 8v niin alkaa jo tuntua että nyt riittää hetkeksi. Aikaa kun ei näin vuorotyöläisellä aina ole ja muutenkaan kiinnostusta k.o. lajiin ei enää tunnu löytyvän niin miksi vääntää väkisin..? Tulee vaan paska fiilis kaikille. Muut lajit kiehtovat nyt enemmän joten siirrytään sinne. :)
Usva saa myös taas (jos kaikki menee hyvin) jakaantua ja täyttää elämäntehtäväänsä äitinä kesällä 2014 joten kaivattu treenitauko tulee väkisinkin. Isänä pennuissa on Keron velipoika Yoda. http://www.kennelofflines.com/8  Harmi ettei ole belgin paikka nyt auki, mutta yhteensä nämä meidän neljä koiraa joista kaksi on treenattavaa on välillä nytkin enemmän kuin jaksaisi ja aika riittäisi joten jätetään pentu nyt ottamatta. On niitä silti hieno seurata kun ne kehittyvät ja kasvavat vaikkei itsellä sellainen jaloissa pyörikkään.

Miehen vanha herra Tessu tulee jo kohtuullisesti toimeen Keron kanssa ja metsälenkit pystytään jo heittämään kaikki kolme (Usva, Kero ja Tessu) irti. Pojat puhuvat hienosti koiraa keskenään, kero varsinkin yllättänyt positiivisesti: se antaa Tessulle tilaa ja väistää ja välttää mm. törmäyksiä jne mitä ei tyttöjen kanssa tee. Tessukaan ei turhia dominoi Keroa tai muuten vaan kokeile junnun hermoja. Pyryn kanssa pappaa ei voi päästää ja tuskin ikinä päästetäänkään, sen verran selkeetä on ettei noi seniorit kauheesti arvosta toistensa seuraa.  Onneksi on tilaa erotella näitä sen mitä tarve vaatii ja portteja on oviaukoissa niin että kaikki saavat kuitenkin huomiota ja seuraa koirista ja ihmisistä. Eihän tämä mikään ihannetilanne ole mutta sitä se on kun koiraihmiset rakastuu ja molemmilla on jo aikuisia äksyjä mummo -ja pappakoiria. ;) Mutta kaikki kuitenkin niin rakkaita!

Siinä ne mun rakkaat pölkkärit pönöttää pakotetussa ryhmäkuvassa. ;) Joku ns. tavan koiranomistaja joskus ihmetteli miten saan aina niin hyviä ryhmäkuvia koiristani kun ne ihan poseeraa ja on paikoillaan. Öööö, kouluttamalla..? :D