Täällä osoitteessa on tapahtunut paljon sitten viime päivityksen.
Tyttäremme Amanda syntyi kesäkuussa ja siltäkin osin on elämämme ollut
taas uuden opettelua, niin meille ihmisille kuin koirillekin. Piha on
saatu aidattua ja talosta rempattua pari huonetta. Touhua riittää, siis.
:)
Ensimmäiseksi pitää sanoa että Usva ja Kero ovat
todella hienosti ottaneet Amandan laumaan ja käyttäytyvät nätisti häntä
kohtaan. Jäyhää ja kohmoa Keroa hieman jännitin alkuun miten yhteiselämä
lähtee sujumaan mutta poika yllätti kaikki positiivisesti! Se on oikea
Amandan oma bodyguard ja bestis, tulee itse likan viereen makaamaan ja
antaa sen mäiskiä ja tarrata turkista miten vaan. Ja ennen kuin joku jo
pelihousunsa repii niin toki itse olen aina ihan vieressä ja yritän
ohjastaa likkaa kauniimpaan koirankäsittelyyn mutta huitova ja tarttuva
6kk vauva ja iholle tunkeva koira niin noh... Tosin Kero ei tunnu
ottavan pahasta vaikka likka läpsii ja säätää sen turkissa. Jos sillä
menee hermo (sitten piiiitkän ajan kuluttua), se kääntää pyllynsä ja
sitä saa taas Amanda läpsiä ja tukistella. Sehän on muutenkin Keron
namipaikka jota pöllyttämällä se tamppaa jaloillaan ja on aivan onnesta
mykkyrässä joten kai tuo tytön tukistelu tuntuu jopa hyvältä sen
mielestä.. ? Se myös eleillään kertoo jos likka on hereillä ulkona
vaunuissa, kääntelee korviaan ja päätään vaikka hälyttimestä ei kuulu
vielä mitään ja osaan lukea siitä että vaunuissa ollaan hereillä. Viisas
mies! Usva on hieman varovaisempi ja lähtee nopeammin pois jos likka
innostuu mutta todella hienosti ja nätisti kumpikin on tytön seurassa.
:)
Koerintamalla tuli oikeastaan enemmän kuin osasin
edes kuvitella ja toivoa kun kesä meni mulla liikuntakiellossa ennen
synnytystä. Kero meni hyvin vähillä treeneillä pariin HK3-kisaan ja
nappasi molemmista ykköstulokset! Henkilöetsintä on niin hieno tuolla;
se tekee luotettavaa työtä ja hyviä pistoja, mahtava ilmaisu ja se on
hyvin hallinnassa ja melko varmasti myös kaikki ukot löytyvät.
Pistevähennykset maastossa lähtevät useimmiten mun omasta
törttöilystä... :P Tottis on yli 90p yleensä ellei mitään kämmejä tule
mutta toisessa kokeessa Keron esineruutu oli aivan kuraa! Se nosti vain
kaksi esinettä ja koko työskentely oli todella laiskaa ja halutonta. Sen
ilmeestä loisti "Onks ny ihan pakko?" ja se mm leikki esineillä jne
omituista mitä ei ole treeneissäkään ikinä tehnyt! Argh! Noh, treeniä
treeniä! :) Ainahan sitä pitää olla jotain treenattavaa ja ongelmia
ratkottavaksi.. :P Nyt tarvis vielä kokeilla näyttelytulosta kun poika
on yhtä tulosta vaille käyttövalio. Riittävät tulokset SM:iin on myös
plakkarissa... Näyttelytuloksen metsästys voi olla iso projekti
tämmöisen kaunokaisen kanssa mutta kerrankos sitä semmoiseenkin
kurimukseen menee.
Usva yllätti iloisesti nappaamalla
tulokset JK1 ja JK2. Toki tuolla elukalla on niin vahva peltojälkitausta
että itse jäljestys ei ole temppu eikä mikään mutta huomasimpahan
sitten että likka erottaa koetilanteet treeneistä ja on aloittanut
koetilanteessa mun komentamisen haukkumalla melkein koko seuraamisen
ajan! Voihan.... Se myös tökkii mua reiteen tyyliin "pallo tänne ja
sassiin, ämmä!" Yritä siinä sitten viilipyttynä ohjata koiraa koeohjeen
mukaisesti! Tässäkin pitää sanoa että treeniä treeniä lissää ja
kokeenomaisia semmoisia! Ja paljon! Muuten tottis on sillä niin vahva
että suurempia ylläreitä ei yleensä tule.
Usvalla on esineet
todella hienot vaikka niitä ei systemaattisesti ole sille opetettukaan.
Sen esinetreenit on nopeasti laskettavissa mutta onneksi sille on
pennusta asti ollut luonnollista tuoda mulle kaikkea palkan toivossa
joten mitä sitä hyvää treenaamaan. :D Se on nopea, todella kuuliainen ja
ohjattavissa (jopa niin että mä paukutan sitä ruudun oikeaan kulmaan
jossa ei ole esinettä ja se lähtee aina vaan kiltisti etsimään sieltä
vaikka se on tyhjää täynnä... Tästä sain tuomarilta palautetta. :D )
Usva
kävi juuri tänään ultrassa ja sen kolmas ja viimeinen pentue on
tuloillaan. :) Isänä tässä pentueessa on maliuros Ruutipussi Mies alias
Poju. Poju oli sosiaalinen ja mukavaluonteinen tyyppi joten pakkohan
sitä mun on vihdoin se oma pikku-Usva saada kotiinkin kasvamaan ja tässä
odottelen innolla oman nartun syntymää! Usva tekee pentunsa taas
Niinalla (kennel Off Line's).
Jännityksellä tässä siis mammalomaillaan molemmat. :) Tuskin maltan
odottaa että pääsen taas kouluttelemaan ihan alusta. Taas saa huomata
miten tälle yksilölle ei käykään tämä eikä tämä systeemi ja mites tämä
nyt sitten koulutetaan... Pentukamat kävin jo läpi ja pikku Sora (nimi
on jo siis valmiina) saa kantaa ylpeydellä äitinsä jäämistökamoja. :)
Tässä kuvissa molemmat rakkaat urpot vauvavahdissa ja uudessa aitauksessaan.
torstai 10. joulukuuta 2015
keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Surua, iloa ja koira-arkea
Viime tekstistä on jo aikaa, ja meidän lauma on elellyt kohtuu rauhallista elämää koirapuolella kun kaikenlaista muuta muutosta on tulossa -ja käsillä. Koirien kanssa en ole treenaillut muuta kuin tottista ja esineitä ylläpitävästi, haku on tauolla oman raskauteni takia. Muutenhan olisin mielelläni treenaillut sitäkin mutta pirun lääkärit kielsi moisen ennenaikaisen synnytyksen riskin takia. On meinaan pikkusen vaikeeta vain olla "kotikoiran" omistaja vaikka koirat näyttääkin ihan tyytyväisiltä. Vien ne päivittäin metsään jossa ne juoksevat ja touhuavat mun löntystellessä perässä omaan tahtiini. Aktivoin niitä kotona paljon joten ihan väsyneinä ne illalla nukkumaan menevät. Kai ne on jo tottunut tähän tahtiin.. Kyllä se varmaan siitä muuttuu kesäkuussa kun jakaannun ja saan taas alkaa touhuta! :)
Surua on tuonut rakkaan seniori-Pyryn lopettaminen. :( Maaliskuun alussa muori lähti taivasmatkalle koko ajan lisääntyvien selkäkipujen takia ja samalla laitettiin pois myös miehen koira Tessu joka oli saman ikäinen (10v) ja silläkin oli jo kaikkea kremppaa. Lopetus sinänsä oli ihmeenkin rauhallinen kokemus siis siinä mielessä että otimme eläinlääkärin meille kotiin lopettamaan koirat. Junnut vietiin autoon siksi aikaa että vanhukset sai olla rauhassa viimeiset hetkensä. Seniorit oli ihan täpinöissään kun meille tuli vieras ihminen, Pyry toi lussua lääkärille häntä heiluen ja kiljui onnellisena. Menin silittelemään sitä portin taakse sen omaan huoneeseen kun Tessu sai ekan rauhoittavan sohvalle. Mies syötti Tessulle mätitahnaa samalla ja kun sitten oli Pyryn vuoro, sai toki sekin suun makiaksi suoraan tuubin nokasta tätä herkkua. Pyry ei edes huomannut rauhoituspiikkiä kun se vuoron perään otti mätitahnaa multa ja vinkui innosta eläinlääkärille. Mun hassu pieni mummu... Pian molemmat vanhukset jo olivatkin torkuilla ja viimeinen piikki annettiin. Siitä hetki ja molemmat olivat jo taivasmatkalla. Minä halasin Pyryä koko projektin ajan ja pidin sen päätä sylissäni, se sai nukahtaa rauhassa mamman syliin. Hillitsin jopa hysteerisimmän itkuni kunnes mummu oli unessa, en halunnut että tilanteesta tulee sille mitenkään "outo" jos olisin huutanut kurkku suorana kuin syötävä (kuten mieli toki teki). Siitä itselleni pointsit. Kauhein ja pysäyttävin hetki tässä oli se kun lääkäri kuunteli lopuksi mummun sydämen ja sanoi ne kauheat lopulliset sanat "se on poissa". Niin se oli, sylissäni oli enää tyhjät kuoret.
Vieläkin tulee mummukoiraa hirvittävä ikävä ja vieläkään ei ole täysin tottunut sen poissaoloon vaikka lopetuksesta on jo mennyt aikaa. Leikkaan välillä yhä neljä herkkupalaa kunnes muistan että niitä tarvitaan enää kaksi jne. Lohduttaudun sillä että enää ei ole mummulla selkä kipeä ja se saa juosta tuliturkki hulmuten niin paljon kuin koivistaan pääsee. Lepää rauhassa rakas! Kiitos kaikesta mitä opetit, kiitos Kerosta sekä muista pennuista joita seuraamalla voin yhä nähdä tuttuja piirteitä rakkaasta mustanaamiosta.
Oman raskauden lisäksi ostettiin miehen kanssa viime viikolla vihdoin monen monen vuoden unelmamme, eli eka omakotitalo! Vaikka siellä pitää tehdä vielä remonttia ennenkuin lapsi syntyy (vähän ehkä mies saa laittaa haisemaan.. heh) niin talo on kokonaisuudessaan juuri semmoinen mitä olen haaveillut; tilava ja hyvä pohjaratkaisu, paljon säilytystilaa, sijaitsee viimeisen pienen kadun varrella pienessä "kylässä" mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä, metsä lähtee meidän takapihalta suoraan ja sitä on PALJON mutta talo on kuitenkin valaistun kadun varrella ja valaistut lenkkimaastot ja pururadat lähtee melkein suoraan ovelta. Haluan päästä talvellakin liikkumaan kunnolla, siksi katuvalot on mulle tärkee juttu enkä halua ihan "maalle". Pihaa on juuri riittävästi mulle koska olen maailman laiskin pihan hoitaja, se toki aidataan jotta koirat voivat rallata siinä myös valvomatta. Maltan tuskin odottaa että saadaan viimeiset kamat kannettua taloon sisään ja päästään kunnolla asumaan ja remppaamaan! Vielä viikko tähän ihanuuteen. :)
Kesälle olis tarkoitus suunnitella Kerolle HK3-kisoja ja metsästää niitä ykkösiä ja Usvalle HK1. Jälkeä on suunnitelmissa myös korkata. Mutta tällä hetkellä ja näillä "ihan pienillä" projekteilla ajattelin olla itselleni armollinen (mikä on mulle harvinaista näissä koiratouhuissa!) ja katsoa ihan rauhassa miten tää lapsiarki ja omakotitouhuilu lähtee sujumaan ja koska sitä oikeasti on siinä vaiheessa että pääsee kisoja katselemaan ja treenaamaan kunnolla. :)
Kuvassa Keron vauhdikas luoksetulo. :D
Surua on tuonut rakkaan seniori-Pyryn lopettaminen. :( Maaliskuun alussa muori lähti taivasmatkalle koko ajan lisääntyvien selkäkipujen takia ja samalla laitettiin pois myös miehen koira Tessu joka oli saman ikäinen (10v) ja silläkin oli jo kaikkea kremppaa. Lopetus sinänsä oli ihmeenkin rauhallinen kokemus siis siinä mielessä että otimme eläinlääkärin meille kotiin lopettamaan koirat. Junnut vietiin autoon siksi aikaa että vanhukset sai olla rauhassa viimeiset hetkensä. Seniorit oli ihan täpinöissään kun meille tuli vieras ihminen, Pyry toi lussua lääkärille häntä heiluen ja kiljui onnellisena. Menin silittelemään sitä portin taakse sen omaan huoneeseen kun Tessu sai ekan rauhoittavan sohvalle. Mies syötti Tessulle mätitahnaa samalla ja kun sitten oli Pyryn vuoro, sai toki sekin suun makiaksi suoraan tuubin nokasta tätä herkkua. Pyry ei edes huomannut rauhoituspiikkiä kun se vuoron perään otti mätitahnaa multa ja vinkui innosta eläinlääkärille. Mun hassu pieni mummu... Pian molemmat vanhukset jo olivatkin torkuilla ja viimeinen piikki annettiin. Siitä hetki ja molemmat olivat jo taivasmatkalla. Minä halasin Pyryä koko projektin ajan ja pidin sen päätä sylissäni, se sai nukahtaa rauhassa mamman syliin. Hillitsin jopa hysteerisimmän itkuni kunnes mummu oli unessa, en halunnut että tilanteesta tulee sille mitenkään "outo" jos olisin huutanut kurkku suorana kuin syötävä (kuten mieli toki teki). Siitä itselleni pointsit. Kauhein ja pysäyttävin hetki tässä oli se kun lääkäri kuunteli lopuksi mummun sydämen ja sanoi ne kauheat lopulliset sanat "se on poissa". Niin se oli, sylissäni oli enää tyhjät kuoret.
Vieläkin tulee mummukoiraa hirvittävä ikävä ja vieläkään ei ole täysin tottunut sen poissaoloon vaikka lopetuksesta on jo mennyt aikaa. Leikkaan välillä yhä neljä herkkupalaa kunnes muistan että niitä tarvitaan enää kaksi jne. Lohduttaudun sillä että enää ei ole mummulla selkä kipeä ja se saa juosta tuliturkki hulmuten niin paljon kuin koivistaan pääsee. Lepää rauhassa rakas! Kiitos kaikesta mitä opetit, kiitos Kerosta sekä muista pennuista joita seuraamalla voin yhä nähdä tuttuja piirteitä rakkaasta mustanaamiosta.
Oman raskauden lisäksi ostettiin miehen kanssa viime viikolla vihdoin monen monen vuoden unelmamme, eli eka omakotitalo! Vaikka siellä pitää tehdä vielä remonttia ennenkuin lapsi syntyy (vähän ehkä mies saa laittaa haisemaan.. heh) niin talo on kokonaisuudessaan juuri semmoinen mitä olen haaveillut; tilava ja hyvä pohjaratkaisu, paljon säilytystilaa, sijaitsee viimeisen pienen kadun varrella pienessä "kylässä" mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä, metsä lähtee meidän takapihalta suoraan ja sitä on PALJON mutta talo on kuitenkin valaistun kadun varrella ja valaistut lenkkimaastot ja pururadat lähtee melkein suoraan ovelta. Haluan päästä talvellakin liikkumaan kunnolla, siksi katuvalot on mulle tärkee juttu enkä halua ihan "maalle". Pihaa on juuri riittävästi mulle koska olen maailman laiskin pihan hoitaja, se toki aidataan jotta koirat voivat rallata siinä myös valvomatta. Maltan tuskin odottaa että saadaan viimeiset kamat kannettua taloon sisään ja päästään kunnolla asumaan ja remppaamaan! Vielä viikko tähän ihanuuteen. :)
Kesälle olis tarkoitus suunnitella Kerolle HK3-kisoja ja metsästää niitä ykkösiä ja Usvalle HK1. Jälkeä on suunnitelmissa myös korkata. Mutta tällä hetkellä ja näillä "ihan pienillä" projekteilla ajattelin olla itselleni armollinen (mikä on mulle harvinaista näissä koiratouhuissa!) ja katsoa ihan rauhassa miten tää lapsiarki ja omakotitouhuilu lähtee sujumaan ja koska sitä oikeasti on siinä vaiheessa että pääsee kisoja katselemaan ja treenaamaan kunnolla. :)
Kuvassa Keron vauhdikas luoksetulo. :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)