sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Paljon tapahtunut taas. Pennut näkivän päivänvalon. :)


Siinä niitä pötköjä on, eli Pyry synnytti 3.5 yöllä seitsemän kaunista, tummaa, ja toistaiseksi tervettä pentua jakaumalla 5+2. Kaikille pennuille oli heti aktiiviset ja ihanat kodit odottamassa.
Pyryn lämmöt laskivat 2.5 päivällä ja ei muuta kuin ajamaan Niinalle: olin päättänyt että tällä kertaa EN menetä yhdenkään pennun syntymää kuten viimeksi. ;) Ilta kytättiin silmä kovana synnytyksen alkua, Pyry touhuskeli ison mahansa kanssa omiaan. Oli kyllä selvää että tuskin aamuun asti saadaan nukkua kun kömmimme yöunille yhden aikaan yöllä. Muutaman tunnin rauhattomien yöunien jälkeen kuulin kun Pyry ynisee huoneessaan. Seuraavana kuulin kun Niina huutelee että "kohta tapahtuu". Ei muuta kuin vaatteet niskaan ja ihmettelemään. Pian supistukset alkoivat, ja noin 4 aikaan aamuyöllä oli eka pentu maailmassa. Puolen tunnin välein putkahteli uroksia maailmaan, yksi tyttö väliin ja taas uroksia. Sitten näytti että se oli siinä, siinä vaiheessa tilanne oli 5+1. Pyry oli rauhallinen.. Kunnes vihdoin kahden tunnin tauon jälkeen Pyry pungersi maailmaan vielä yhden tytön. :)
Sitten olikin unien aika ja kun Pyry oli levännyt hieman, vein sen pissalle ja Niina vaihtoi aluset sillä välin. Kävin myös antamassa mammalle kunnon pesun. Sitten olikin mamman aika päästä pesueensa pariin (suihkussa sitä oli melkoisen vaikea saada pysymään kun pentuset inisivät oven toisella puolen..). Pyry hoiti alusta asti pentunsa hyvin. Tätä kirjoittaessani ne ovat melkein kaksi viikkoa vanhoja, kaikki on hyvin ja pennut ovat kasvaneet komeasti ja kovasti kävelevät jo. Tai siis kävelevät ja kävelevät, haparoivia askelia ottavat ja pirun kovaa pungertavat jo eteenpäin. Ihania! :D Ihastuin heti syntymässä uhteen tummaan urokseen jolla on ISO valkoinen rintamerkki. Kaikilla pennuilla on siis jonkinlainen valkoinen laikku rinnassaan paitsi yksi ainoa tyttö on siltä "säästynyt", mutta tämä yksi poika onnistui saamaan ehdottomasti isoimman osan valkoisesta. :) On ollut siitä lähtien mun suosikki, tykkään valkoisista merkeistä (koska näyttelytähteä en hae) ja mielestäni ne ovat hyvinkin persoonallisia kauniita tummassa turkissa. Viime pentueessakin tykkäsin eniten siitä jolla oli isoin valkoinen merkki. Odotan jo innolla pikku hirviön kotiutumista, vaikka pakkaahan se sekoittaa kummasti. ;)

Usvan kanssa suoritettiin eka etappi eli 12.5. BH-koe hyväksytysti. :) Meni ihan nappiin, virheitä ei tullut ja nappula oli hienosti: keskittyi täysin työntekoon vaikka yleisöä oli paljon ja hälyä ja vaikka mitä. Ja mistä itse olin erittäin tyytyväinen oli Usvan kyky keskittyä herpaantumatta pitkätkin seuraamiskaaviot. Ja vaikka palkkaa ei tullut sen vietti ei laskenut yhtään, jäävätkin oli tosi hienot. :) Usva on niin ihku! <3 Purut on mennyt sen kohdalta hyvin, jälki alkaa olla aika mukavaa ja tottiksessa nyt ei ole ongelmia. Saapa nähdä.. :) Pentusellekin on varattu jo purupaikka meidän ryhmässä, kiltti Jyri-setä lupasi ottaa sen hellään huomaansa. :) Saa nähdä minne suuntaudutaan pikkuriiviön kanssa.. :)